SOFIAN MATKASSA – EDUSKUNTAVIESTI 13.9.2019
13.9.2019
Eduskuntatyö alkoi viime viikolla ja on päässyt täyteen vauhtiin kesätauon jälkeen. Syksyn ensimmäinen eduskuntaviesti sisältää tuhdin paketin ajankohtaista asiaa. Jo elokuussa riitti kokouksia ja syyskuun alussa myös juhlittiin Pirkan päivää Tampere-talossa. Maakuntavaltuuston puheenjohtajana minulla oli juhlan yhteydessä ilo päästä esittelemään myös pääministerille Pirkanmaan vahvuuksia. SOFIAN MATKASSA – EDUSKUNTAVIESTI 13.9.2019
Eduskuntatyö alkoi viime viikolla ja on päässyt täyteen vauhtiin kesätauon jälkeen. Syksyn ensimmäinen eduskuntaviesti sisältää tuhdin paketin ajankohtaista asiaa.
Jo elokuussa riitti kokouksia ja syyskuun alussa myös juhlittiin Pirkan päivää Tampere-talossa. Maakuntavaltuuston puheenjohtajana minulla oli juhlan yhteydessä ilo päästä esittelemään myös pääministerille Pirkanmaan vahvuuksia. Juhlassa pitämäni puheen voi lukea täältä: https://www.pirkanmaa.fi/blog/2019/09/02/maakuntavaltuuston-puheenjohtaja-kansanedustaja-sofia-vikmanin-puhe-pirkan-paivan-vastaanotolla-2/
Tässä viestissä:
Viime vuosien hyvä työllisyyskehitys on pysähtynyt. Tilanne on huolestuttava.
Kärsimme samaan aikaan korkeasta työttömyydestä ja pahenevasta työvoimapulasta. Kesän aikana uusien avoimien työpaikkojen määrä on kasvanut. Työ ja tekijät on saatava paremmin kohtaamaan.
Muuttuvassa työelämässä mukana pysymistä on tuettava luomalla kattava jatkuvan oppimisen malli. Jokaisella on oltava mahdollisuus ylläpitää ja päivittää osaamistaan nykyistä joustavammin.
Korkean työllisyyden merkitystä hyvinvoinnille ei voi riittävästi korostaa. Työllisyyden kasvu on keino turvata laadukkaat kasvatus-, koulutus- ja vanhuspalvelut kestävästi. Hyvä työllisyyspolitiikka on myös parasta hyvinvointipolitiikkaa sekä vaikuttavinta syrjäytymisen torjuntaa.
Ensimmäisessä budjetissaan hallitus on maailmantalouden kasvavasta epävarmuudesta huolimatta lisäämässä budjetin vuosittain juoksevia menoja ilman pienintäkään varmuutta vastaavista lisätuloista. Edellisen hallituksen tarkan taloudenpidon jälkeen velkaantuminen uhkaa kääntyä jälleen kasvuun.
Hallituksen onnistuminen ja suomalaisten hyvinvoinnin turvaaminen lepää 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamisen varassa. Hallitus toistelee työllisyyden noston merkitystä, mutta vaikuttavat keinot työllisyyden nostamiseksi puuttuvat. Keinojen keksiminen on ulkoistettu työmarkkinaosapuolille ilman tulosvastuuta.
Kokoomus kantaa vastuuta isänmaasta myös oppositiossa. Julkaisimme ennen hallituksen budjettiriihtä oman listamme työllisyyskeinoista, joilla Suomeen saataisiin 75 prosentin työllisyysasteen edellyttämät 60 000 uutta työpaikkaa.
Keinot eivät nojaa vain uusiin menolisäyksiin, vaan esitämme myös aitoja rakenteellisia uudistuksia. Ehdotamme muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista ja paikallisen sopimisen merkittävää lisäämistä. Kotitalousvähennyksen leikkaamiselle sanomme ei. Työn verotuksen keventäminen puolestaan lisäisi työn kannustavuutta.
Toimenpiteillä tähdätään siihen, että työn tekeminen ja teettäminen olisi nykyistä kannattavampaa sekä työntekijöille että työnantajille. Ansiosidonnaisen porrastus ei ole leikkaus vaan ansiosidonnainen olisi alussa nykyistä korkeampi, ja tuen taso laskisi porrastetusti loppua kohden. Tämä kannustaisi ripeään työnhakuun. Koko työllisyyspakettimme on luettavissa täältä: https://www.kokoomus.fi/keskustelunavaus-kohti-60-000-uutta-tyopaikkaa
Vain työllisyyttä parantamalla voimme turvata hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen. Odotan hallitukselta keskiviikon budjettiriihestä tekoja työllisyyden parantamiseksi.
Valtiovarainministeri Lintilä on asettanut kansliapäällikkö Hetemäen selvityshenkilöksi kartoittamaan "turbonappeja" eli investointeja vauhdittavia toimia, jotka voitaisiin sisällyttää hallituksen ensi vuoden talousarvioesitykseen.
Suomi jää investoinneissa selkeästi jälkeen verrokkimaistaan. Hyvinvoinnin pohja rapistuu, ellei yksityisiä investointeja saada käännettyä kasvuun. Tämän vuoksi kokoomus julkisti tänään omat ehdotuksensa investointien turbonapeiksi. "Kokoomuksen turbonapit" löytyy täältä: https://www.kokoomus.fi/ehdotuksia-investointien-vauhdittamiseen
Koulutus ja sivistys on Suomen menestyksen edellytys, sillä korkea osaaminen on tulevaisuuden kasvun ja siitä koituvan hyvinvoinnin kulmakivi. Tampereen kannalta korkeakoulujen rahoituksen pitkäjänteinen turvaaminen on erityisen tärkeää, jotta juuri aloittanut uusi korkeakouluyhteisömme saa hyvät eväät kehittyä kansainväliselle tasolle.
Paula Risikko, Sari Multala ja allekirjoittanut muodostavat Kokoomuksen eduskuntaryhmän sivistysvaliokuntatyöryhmän. Kesäkokouksen yhteydessä elokuussa julkaisimme sivistysryhmänä laatimamme kannanoton korkeakoulujen toimintaedellytysten puolesta. Lue lisää täältä: https://www.kokoomus.fi/kokoomuksen-eduskuntaryhma-korkeakouluille-turvattava-vakaat-olosuhteet-miljardin-paaomittaminen-olisi-todellinen-tulevaisuusteko
Olin keväällä mukana jättämässä eduskuntaan kansalaisaloitetta tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämisestä erillislailla. Eduskunta aloitti aloitteen käsittelyn tänään.
Lainsäädännön on nykyistä selkeämmin viestittävä jyrkän kielteinen kanta tyttöjen silpomiseen ja rikosvastuu on saatava toteutumaan. Suomessa jopa 3000 tyttöä elää silpomisuhan alla. Heitä on onnistuttava suojelemaan.
Lisäksi teimme eduskunnassa kansanedustaja Sari Sarkomaan kanssa kansalaisaloitetta täydentävän lakialoittepaketin tyttöjen silpomisen kieltämiseksi: https://www.verkkouutiset.fi/lakialoite-tyttojen-sukuelinten-silpomisen-kieltamiseksi
Eduskuntavaaleissa moni varmasti äänesti SDP:tä sillä perusteella, että ennen vaaleja demarit lupasivat näyttävästi hoitajamitoituksen ja jo keväällä vesittyneen eläkeläisten vappusatasen. Keskiviikkona Antti Rinne myönsi, ettei tällä vaalikaudella ole rahaa 4 000 lisähoitajaan, jotka tarvittaisiin 0,7 hoitajamitoitukseen. Vielä viime kaudella nykyinen ministeri Krista Kiuru väitti, että asia on hoidettavissa yhdellä lauseella ja alle kuukaudessa kuntoon. Väistämättä tulee mieleen, että SDP on johtanut suomalaisia harhaan. He eivät välittäneet ennen vaaleja asiantuntijoiden varoituksista siitä, että lupaus olisi todellisuudessa mahdoton lunastaa.
Teen työtä sen puolesta, että jokainen vanhus saa tarvitsemansa laadukkaat palvelut ja inhimillisen kohtelun. Moni ikääntynyt kansalainen joutuu odottamaan liian kauan kotiinsa palveluja tai jonottamaan pääsyä ympärivuorikautisiin hoivapalveluihin. Hoitoa ja hoivaa on saatava silloin kun sille on tarve.
Pääministeri Rinne siis vahvisti kuluneella viikolla julkisuudessa, että hallituksen rahat eivät tule riittämään 0,7-hoitajamitoituksen toteuttamiseen tällä vaalikaudella. Hallitus on luvannut tuoda eduskuntaan lain, jonka toteuttamiseen sillä ei kertomansa mukaan ole varaa. Hallitus on siis ilmeisesti siirtämässä itse esittämäänsä ratkaisun toteutusta ainakin seuraavalle hallituskaudelle?
Ratkaisujen lupaaminen yhdellä suulla ja niiden peruminen toisella ei anna luotettavaa kuvaa hallituksen kyvystä tarttua vanhuspalveluiden kiperiin ongelmakohtiin. Vanhuspalveluissa odotetaan kuumeisesti kokonaisvaltaisia ratkaisuja.
Kokoomuksen mielestä jokaisen ikäihmisen on voitava luottaa siihen, että hän saa laadukasta hoivaa ja inhimillisen kohtelun riippumatta hoitopaikasta. Vanhuspalveluiden uudistamisen osalta vallitsee nyt epäluottamuksen ilmapiiri, sillä hallitus ei pysty yksiselitteisesti kertomaan miten ja millä aikataululla se on tuomassa kestävät ratkaisut vanhuspalveluiden kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi. Eduskuntaryhmämme jätti hallitukselle koko ryhmän yhteisen kirjallisen kysymyksen torstaina.
Kirjallisessa kysymyksessä on myös kuvattu tarkemmin sitä, mikä on oma vaihtoehtomme vanhuspalveluiden parantamiseksi. Kysymys on luettavissa täältä: https://www.kokoomus.fi/kirjallinen-kysymys-vanhusten-palveluiden-turvaamisesta/
Etsimäni henkilö on osaava, kyvykäs oppimaan uutta ja ennen kaikkea valmis tekemään ahkerasti töitä yhteiskunnallisen vaikuttamisen huipulla.
Avustajan työ eduskunnassa on mielenkiintoista ja opettaa paljon poliittisesta vaikuttamisesta – verkostoitumismahdollisuuksista puhumattakaan. Työ vaatii innostusta nopeatempoiseen jatkuvasti vaihtelevaan työhön, jossa kahta samanlaista päivää ei ole. Tärkeitä ominaisuuksia ovat ripeä ja aikaansaava ote kaikkeen tekemiseen, hyvät viestintätaidot, kyky erilaisten tapaamisten ja kokousten organisointiin sekä taito hallita täyttä ja jatkuvasti muuttuvaa kansanedustajan kalenteria. Kokemus poliittisesta toiminnasta, tulevaisuuteen katsova kokoomuslainen arvomaailma sekä Pirkanmaan tuntemus ovat hakijalle eduksi.
Jos olet kiinnostunut politiikan näköalapaikasta ja koet olevasi etsimäni henkilö, toimi nyt. Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen sähköpostitse osoitteeseen sofia.vikman@eduskunta.fi 21.9.2019 mennessä.
Lisätietoja: Sofia Vikman, 040 568 3777 (soittopyyntö)
--
Ystävällisin terveisin
kansanedustaja
p. 040 568 3777 |